Tauvo sijaitsee Siikajoen kunnassa, Perämeren rannikolla, Raahen pohjoispuolella 27 kilometrin päässä kaupungista. Vuonna 1785 laaditun kartan mukaan Tauvo on ollut aluksi saari. Maankohoamisen takia se on vähitellen kasvanut kiinni mantereeseen. Jääkauden aikana jäätikkö on painanut maapallon kalliokuorta kuopalle. Jäämassan sulaessa kuoppa on alkanut oieta ja maanpinta nousta.

Siikajoen rannikolla maa on noussut 100 vuodessa noin 85 cm, mutta nyt maan nousu on alkanut hidastua. Vielä 1900- luvun alussa korkean meriveden vallitessa, mantereelle kuljettaessa tarvittiin venettä. Tauvo- nimi on luultavasti Taalainmaalla esiintyvästä murresanasta Tauw lähtöisin. Se merkitsee vesijätön ruohomaata, mutta muitakin ehdotuksia nimen lähtökohdaksi on esitetty.

Vakinainen asutus

Tauvon alueelle on tullut ensimmäisiä asukkaita 1820- luvulla. Aluksi perustettiin vesijättömaalle kolme uudistaloa: Pekuri, Haikara ja Tauvola. Pekurin ensimmäisten asukkaiden jälkeen sinne tuli uudet asukkaat vuonna 1861 Hailuodosta. Haikaran tilan osalta sen omistaneen uudisasukkaan perukirjassa vuodelta 1848 mainitaan omaisuutena Haikaran uudistila Tauvon saaressa. Haikarassa on asunut mm. luotsi Juho Frans Haikara. Tauvolan uudistalo mainitaan ensi kerran seurakunnan rippikirjassa v. 1868- 77. Tauvolan talolla oli 1800-luvun loppupuolella torppia ja mäkitupia. Myöhemmin on tullut talojen nimiä lisää esimerkiksi Rantala, Saarela, Sarkkila, Soinila, Kankaala, Koivuranta, Lehtola, Vasala, Aaltola, Mäntylä ja Pakkala.

Kalastus

Tauvoa kuvataan kalastus- ja maatalousvaltaiseksi kyläksi. Kalastus on ollut aina tärkeä elinkeino Tauvossa. Nälkävuosina 1867- 68 kalat ovat olleet henkiä pelastavaa ravintoa. Säikänlahti ja rantavedet antoivat aluksi Tauvossa hyviä saaliita silloisilla verkoilla. Vähitellen siirryttiin merikalastukseen.

Tauvon edustalla on monia nimettyjä kalastuspaikkoja muun muassa Seljänsuu, Ulukoseljänsuu, Maaseljänsuu. Makkara on Tauvosta noin tunnin ajomatkan päässä. Petsamossa on matalaa vettä siian ja lohen rysäkalastuspaikaksi. Kalastusvälineet ovat kehittyneet paljon 1800- luvun lopusta. Silloinkin saalista saatiin niin, että kaloja vietiin aina Pietariin asti. Suolasilakkaa myytiin mm. Raahen markkinoilla.

Talollinen Aukusti Hirvaskari osti 1800-luvun lopussa tauvolaisilta kaloja ja markkinoi niitäeteenpäin aina Pietariin asti. Hän rakennutti ison lohikellarin lohien säilyttämikseksi. Viime sotien jälkeen tauvolaisia kalastajia kierteli lähialueella myymässä kaloja ensin polkupyörilläja sitten autoilla kulkien. Nykyään Tauvon kalasatamasta saa ostaa kalaa kalastajan tultuapyydyksiltä satamaan. Nykyään maatalous on voimistunut Tauvossa, vaikka karjatiloja on vain kaksi. Viime aikoina ontehty uutta peltoa. Peltoja viljelevät pääasiassa varsinaisen Tauvon ulkopuolella asuvat viljelijät.

Tuulten voimaa

Tauvossa on hiekkadyynejä, jotka ovat syntyneet hyvin hienosta hiekasta. Merivesi on niitä aikojen kuluessa muovannut. Uimarannalla on nähtävissä ja koettavissa dyynit. Muualla dyynit ovat saaneet kasvillisuutta puita ja pensaita. Tauvosta sen sijaan löytyy harvinaista rantakasvillisuutta.

Tuulten voimaa on pyritty käyttämään hyväksi, kun vuonna 1997 pystytettiin kaksi tuulivoimalaa Tauvo 1 ja Tauvo 2 uimarannan läheisyyteen. Ne ovat pieniä nykyaikaisiin verrattuina, sillä niiden yhteenlaskettu vuosituotanto on 2600 megawattituntia. Toinen voimaloista on ollut pitkään epäkunnossa. Todennäköisesti Tauvoon ei tulla enään rakentamaan uusia tuulivoimaloita, vaan ne sijoitetaan muualle Siikajoen alueelle, joten ei tule ääni- eikä muuttolintu ongelmia Tauvossa.

Kalastus ulkomerellä on tuulten armoilla. Aluksi kalastettiin soutuveneillä tai purjeveneillä. Suurta helpotusta saatiin, kun veneisiin saatiin moottorit. Silloin saatiin suuretkin saaliit kuljettua rantaan. Joskus meri oli niin myrskyävä, ettei kannattanut lähteä merelle kalastamaan. Silloin oli pyydysten kunnostamista. Tauvon kalastajat tilasivat Keskikylän verkonkutojilta uusia verkkoja.

Joskus tuuli vinkui asutusten nurkissa niin ettei tehty varsinaista työtä, vaan vietettiin luppoaikaa. Vietettiin tuulijuhulia, jota nimeä on nykyään käytetty kotiseututyössä. Tauvon edustalla on aikojen kulussa tapahtunut pienempiä ja suurempia onnettomuuksia. Viimeisin suurempi haaksirikko syksyllä 1947, kun haapatukkeja kuljettanut laiva Meri-Tuuli hajosi kovassa myrskyssä. Meri-Tuulen kylkilaudasta on osa ja selostus haverista Luotsipihan Perinnetalon seinässä.

Luotsitoiminta

Tauvon luotsiasema perustettiin vuonna 1871. Ensimmäinen luotsinvanhin oli Samuel Kujala, joka oli ollut oppipoikana Marjaniemen luotsiasemalla Hailuodossa. Ensimmäisenä nuorempana luotsina oli Siegfried Kujala ja oppipoikana Johan Haikara, josta tuli vuonna 1885 luotsinvanhin. Vuosisadan loppupuolella toimivat nuorempina luotseina mm. Frans Haikara ja Samuel Tauvola. Tauvon viimeisenä luotsinvanhimpana oli Juho Haikara ja luotseina Kustaa Haikara ja Albert Haikara. Ennätys luotsausten määrässä saavutettiin vuonna 1877, jolloin oli 25 luotsauskertaa. Vuosina 1918- 1921 ei ollut yhtään luotsauskertaa. Luotsiaseman toiminta lakkautettiin.

Luotsien tehtävänä oli ohjata laivasta käsin se haluttuun satamaan. Joskus luotsausmatka kestää päiväkausia. Satamasta luotsi pääsi Tauvoon kruunun kustannuksella. Luotsien tehtävänä oli myös lähivesien reimarointi. Se aloitettiin heti jäiden lähdettyä ja saattoi kestää viikkokausia.

Vuonna 1912 Suomen luotsilaitos venäläistettiin. Kohta ensimmäisen maailmansodan alettua venäläiset sotilaat tulivat luotsiasemalle. Meriliikenteen seuraamista tehostettiin, sillä pelättiin vihollisen yrittävän maihinnousua. Tauvon luotsituvalle vedettiin mm. puhelinlinja ja hankittiin moottorivene. Luotsitupa rakennettiin kruunun toimesta ja teki huomattavat huoltotoimenpiteet, mutta muutoin luotsit pitivät huolta luotsituvasta eli luusituvasta.

Siikajoen seurakunta osti valtiolta vuonna 1923 kaksikerroksisen hirsirakenteisen luotsituvan. Myöhemmin tuli tarpeelliseksi rakentaa loistolaite pitkälle valottamalle rannikolle. Nyt Tauvonmajakka sijaitsee Haikarannokassa. Teräsrakenteinen majakka oli tavallinen loistolaite, joka muutettiin sähkökäyttöiseksi vuonna 1978. Se on tarkoitettu turvaamaan meriliikennettä Nahkiaisen majakkalaivan ja Marjaniemen  välillä. Lyhtykoju on yli 30 metrin korkeudessa ja sen valon kanto on 7,5 mpk.